Kun mummo kapiolakanoitaan lapsenlapselle antoi

Muutossa on se hyvä puoli, että on pakko tonkia jokainen kaapin pohja ja perukka ja ihmetellä, että mikä tämä on ja miten se on talouteen päätynyt. Olen perinyt saman hamsteri-geeni mikä on äidillä ja isoäidillä, eli minulle on vaikeaa heittää tavaraa pois enkä osaa kieltäytyä jos joku jotain tarjoaa. Siis ai ihan ilmaiseksi, minulle?

Tänään käteen osui yläkaapista muuton aikana kasan ylimmäiseksi kulkeutuneet pellavaliinat. Nämä ovat varmaan mummon antamia, mietin. Lähempi tarkastelu paljasti kasan sisällöksi neljä paksua valkaistua pellavatyynyliinaa ja kaksi aluslakanaa. Reunoissa kaunis pitsikoristelu ja kirjaillut nimikirjaimet HH. Tyynyliinoissa pientä kulumaa, reikiä, yksi liina kellertää keskiosasta. Mummon lakanat. Liekkö kapioiksi tarkoitetut vaiko omaan ensimmäiseen asuntoon ommellut, ei sillä väliä, kovin ovat kapioiden oloiset.

Mummoni oli nuoruudessaan hieman erikoisempi nainen, hän nimittäin pyörähteli mannekiinina muotinäytöksissä ja oli aikanaan varsin vetävä lyyli. Sieltä muotinäytöksestäköhän ukkini, nuori koneliikkeen omistaja, tämän neidin bongasi...

Mummon tyynyliinat pääsivät paraatipaikalle sängyn päälle. Makuuhuoneeseen tuli heti entiaikainen, hieman kohtalokas tunnelma. En koskaan ole ollut mikään pitsi-ihminen, mutta näin pieninä annoksina ja tyylikkäästi annosteltuna on pitsikin oikein hurmaavaa. Voisi jopa todeta, että jos makuuhuoneen seinälle laittaisi lomavalokuvan tilalle riippumaan krusifiksin tai jonkin muun kristillisen symboolin, niin olisi tunnelmat kun parhaimmasta Komisario Palmu elokuvasta konsanaan (joka on tietenkin Kaasua Komisario Palmu, without a doubt).

Ja on muuten laadukasta matskua nämä vanhat lakanat ja pyyhkeet, huh huh. Voinkohan vielä joskus periyttää nämä omalle lapsenlapselleni?

*

My grandmother's old bed linen or trousseau. So romantic.