Vanha sanonta "Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty" pitää paikkaansa, todistin sen tänään, kun muutaman vuoden tehokkaan ja intensiivisen suunnittelun jälkeen toteutin rahin verhoilun. Sohvaan kuuluvan jalkapallin päälle on vuosien saatossa kaatunut vettä sun muita aineita ja sametti on muuttanut väriä melko laikukkaan tunkkaiseksi, joten oli korkea aika kokeilla millaisia käsillä tekemisen taitoja on kässätunneista jäänyt jäljelle.
1) Lähtötilanne, yäk.
Sopivan kankaan päättäminen oli aivan oma lukunsa. Eurokankaasta lähti ensi yrittämällä mukaan yrttinen kasviaihe, josta tulikin sitten verho. Toisella kerralla onnistuin pitämään päämäärän tiukasti mielessäni ja päädyin lopulta neutraaliin vaaleaan ja vahvaan verhoilukankaiseen, jossa on kohokuviona raitoja. Tavoitteena oli saada rahille päällys, joka sopii yhteen useamman eri kuosin kanssa. 140cm x 250cm palalle hintaa tuli vajaa 25 euroa.
2) Kangas päätetty, jes.
Rahin melko kulmikas muoto aiheutti pitkällisen pohdinnan siitä, kuinka verhoilu olisi järkevintä toteuttaa, jotta lopputulos olisi riittävän siisti, mutta silti teknisesti toteutettavissa tällaiselle poropeukalolle. Äidiltä joululahjaksi saatu ompelukone helpotti verhoiluun ryhtymistä kummasti ja päädyin toteuttamaan verhoilun keskivaikealla silmämääräisesti mittailulla. Kankaan raitakuosista oli onneksi helppo tarkistaa kuinka suorassa kangas kulmiin verrattuna on.
3) Kankaan silitys ja puolen valinta.
4) Nurjalta puolelta kulmien nuppineuloitus, ei kangasta liikaa pingottaen.
5) Saumojen ompelu.
6) Kankaan leikkaus noin 2 cm saumasta. Reunan siksakkaus.
Nyt näyttää jo hyvältä. Kun kangas pyöräytetään ympäri muodostuu pussi, joka on syytä pitää hieman rahia väljempänä, jotta se kestää istumisen ja muun liikkeen. Tässä rahissa erottuvat tyynyosa ja kovempi alaosa selvästi, joten päätin sitoa sauman ihan perinteisellä juuttinarulla, kun muuta narua en omista. Kiristin narun sen verran tiukaksi, ettei juuttinaru tai sen (punainen) väri näy.
7) Pussin asettelu.
8) Narulla tyynyosan ja alaosan erottaminen.
Sitten päästäänkin siihen hauskimpaan, mutta tarkkuutta vaativaan osioon: nitojan kanssa työskentelyyn! Ostin tätä varten Claes Ohlsonilta verhoiluun suositellun nitojan ja 8mm syvyyteen iskeytyviä niittejä. Wow mikä tunne paukutella menemään. Pidin tässäkin työvaiheessa kankaan melko napakkana, mutta en vetänyt sitä äärimmilleen, jotta kangas kestäisi paremmin. Ehkä kankaan oikean kiristys-suhteen löytäminen onkin verhoilussa se kaiken aa ja oo.
9) Kankaan helmojen lyhennys.
10) Reunojen sisään taittaminen ja nidonta.
11) Ja voilá, se on siinä.
Mitäpä olette mieltä? Itse olen todella tyytyväinen, sillä tähän taitotasoon nähden lopputulos näyttää oikein hyvältä. Ainut huono puoli projektissa on se, että nyt sohva näyttää uuden rahin rinnalla entistä kulahtaneemmalta. Loputon facelift-kierre on alkanut.
Ja kukaan ei sitten juopottele tämän rahin puhtaan valkean kuosin lähettyvillä tai oon tosi pettynyt, kaverit.
*
Upholstering footstool DIY finished.
Ja kukaan ei sitten juopottele tämän rahin puhtaan valkean kuosin lähettyvillä tai oon tosi pettynyt, kaverit.
*
Upholstering footstool DIY finished.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä se sanoo?