2012-12-30

Helppo DIY kaluste make-over x3

Eilinen oli oikea näpertelypäivä, kun jonkin aikaa päässä pyörinyt kalusteidenuusimissuunnitelma sai tuulta alleen. Koska uuteen ei ole aina varaa, niin on oikein todella virkistävää ehostaa jo olemassa olevia kamoja. Se ois vähä niinku sais uusia kamoja.:) Lisäksi saa väkertää ihan itse ja luoda ja toteuttaa juttuja. Jes!

Menin siis paikalliseen jättikauppaan, ostin erinäisiä tarvikkeita ja hyökkäsin tarmolla vanhojen tavaroiden kimppuun.

Tämän DIY suunnitelman toteuttamiseen tarvitset:
- kalustemaalia, sen väristä mikä omaa silmää miellyttää
- suti
- hiekkapaperia
- vanhoja, ei kivanvärisiä kalusteita ja tavaroita
(+sanomalehtiä, maalarinteippiä, sakset)

VAIHE 1:
Suojaa työskentelyalue. Koskapa en vielä asu omakotitalossa, jossa olisi erikseen ateljee- ja verstashuone/siipi/rakennus, on tultava toimeen kerrostalokaksion neliöillä. Levitä maahan sanomalehtiä ja työskentele varoen. Ei esim. kannata roiskia menemään maalin kanssa miten sattuu, ellei erikseen hae hienoa taiteellista maalitiploefektiä olohuoneen mattoon, sohvaan, sohvapöytään ja/tai telkkariin (tästä kannattaa keskustella toisen puoliskon kanssa ennen toteuttamista).

VAIHE 2:
Hio epämieluisa alue. Kannattaa toteuttaa suojatun työskentelyalueen yllä.

VAIHE 3:
Ja eikun maalaten!


Omiksi projekteiksi tällä kertaa muodostuivat liitutaulun karmit, kouluaikoina puukässässä näperrelty laskuteline sekä isän nuorena poikana nikkaroima yöpöytä. Kaikki siis toimivia kalusteita, mutta väreiltään hieman tylsiä.


Liitutaulun karmit olivat tummanruskeat. Keittiön virkistykseksi maalasin ne valkoiseksi. On hyvä idea suojata maalarinteipillä ne alueet, joita EI aio maalata.



Tässä hieno taidonnäyte siitä, miten ahdas olohuone taipuu maalaustarkoitukseen.


Tämä on siis omatekemä hahaa! Uusi ilme puunväriselle kapistukselle. Sisäpuoli jää au naturel.



Tuote: Tikkurilan Helmi 0,3l valkoinen, puolihimmeä kalustemaali.




Harkinnassa oli hioa liitutaulun karmien valkoista hieman rustiikin fiiliksen saamiseksi, mutta taidan jättää tämän ihan koskemattomaksi, sillä se käy nyt hyvin yhteen keittiön tikapuiden tasaisen valkoisen pinnan kanssa. Hohoo, kuulostaa ihan pro-meiningiltä. 

Laskupaattia sitävastoin hioin.




Kolmanneksi maalasin isän pöydän. Joskus hamassa menneisyydessä tämä pöytä oli kelta-vihreä, jonka maalasin ekalla kerralla siniseksi ja valkoiseksi hienoilla valumis-efekteillä. Ajattelin häivyttää valumishommelit piiloon ja saada aikaan eräänlaisen liukuvärin valkoisesta siniseen.




Tämä kulma on murtunut, joka hieman vaikeuttaa laatikon avaamista.:) Mutta voimalla..


Ja valmis. Tästä tuli tämmöinen merimiehen vanha ja kärsinyt sivupöytä.



Näiden lisäksi maalasin myös mustan hyllykön, josta ehkä tulee laatikko koruille muutaman työvaiheen jälkeen, sekä ruskean korkkitaulun. Ja olipa kivaa! Seuraavaksi voisin maalata jotain turkoosiksi!

Isännän kommentti oli seuraavana päivänä: "Mut kaikkee ei varmaan kannata kuitenkaan maalata valkoseksi ku sitten nää ei erotu enää nää taulun kehykset ja muut." Joo. En maalaa en. Kaikkea. Ihan.

Iloisia maalaushetkiä!

*

All my old, boring furniture experienced a make-over yesterday! I used sandpaper and white paint and then sandpaper again to get this lovely rustic look. It's cheap, easy and fun DIY trick! And once you start it's hard to stop.. At least my boyfriend is a bit worried that I'm going to paint everything white here. Don't worry, hun. Not completely everything.:)

2012-12-27

Joulusta

Joulu meni niin että suhahti! Silti tuntuu, että koko joulunaika meni aivan jumalattoman kivasti ja ihanasti relaxoituen, vaikka tehtiin kaikkia jouluun kuuluvia normijuttuja, kuten syötiin, katsottiin leffoja, käytiin sukulaisten luona. Osasin siis käyttää hyvin hyödykseni nämä viisi lomapäivää.

Parhaita joululahjoja:

- Ilosaarirock lippu! Jonka kustansi isäntä! Jee!:D

- 20€ lahjakortti Levy-Eskoille, jonka menin heti tuhlaamaan tänään. Ostin Florence + The Machinen kummatkin albumit, jotka ovat levyhyllystä puuttuneet ja bonukseksi kaupanpäälle vielä Friends-yhtyeen Manifest!-levyn, jota on tullut tykiteltyä viime kuu. Iso kiitos asianosaisille, jotka antoivat tämän ihanan lahjan, tunnistanette itsenne herrasväki S+T.

- Tukankäherrys/kärvennys/kiharrus-vempele eli kiharrin. Yllätyin suuresti kun isäntä oli kuunnellut tarinointiani siitä, miten olisi ihanaa jos olisi oma kiharrin, jolla laitella tukkaa. Paketista löytyi juuri oikeanmallinen keraaminen ihanuus. Höhö. Jännää.:D

- Yöpy eli perinteinen oloasu/yöpaita-yhdistelmä äitiliiniltä. Tässä on hyvä hengata.

Muutama kuva joulunajalta:



Hämärä kotipiha.









































Ihanaa loppuvuotta lapsoset!


*

Xmas came and went so fast! I had great relaxing holidays and we got sooo many presents. The best ones were ticket to Ilosaarirock festival next summer, gift card to music store, hair curler and night gown. Soo nice! Plus the winter was showing its best parts during the Christmas, here're some pictures.

2012-12-19

Erikoisjännien blogien top 3

Väillä törmää sellaisiin ihaniin blogeihin, joita alkaa vaan selata ja selata ja selata ja sitten onkin jo keskiyö ja olisi pitänyt olla jo nukkumassa monta tuntia sitten, koska kohta pitää jo herätä, mutku ei voi, kun vielä muutama sivu, jookos.

Tässä sellaisten spessukivojen blogien oma top 3.

BRIGG
(http://briggslekehus.blogspot.fi/)

topic: koti, sisustus, DIY
paikka: Norja
ihanuusaste: 9 1/2 = tahtoo.

Tämä blogi on aiheuttanut monet kerrat vakavaa kotikateutta sekä pakkomielteistä omakotitalojen selailua netistä. Kun itse asuu vuokralla pienessä kaksiossa niin ei voi kamalasti ruveta maalaamaan seiniä/listoittamaan lattioita, koska kuitenkin vuokrasopimus loppuu ensi syksynä ja on aika vaihta maisemaa. Mutta joskus, sitten kun olen iso ja aikuinen, niin ehkä mullakin on joku kolo, jota laittaa.

Omaa sisustussilmää tämmöinen tumma puu hivelee todella isosti paljon. Ja lisäksi öö ruskea pullo, anyone? Hieman rosteria keittiöön, anyone? Entäpä hieno pieni ihana DIY jakkara, anyone?



Ihanaa ihanaa.

No mutta jatketaan.

MISTER MORT
(http://www.mistermort.com/)

topic: miesten muoti
paikka: mainly NYC (?)
ihanuusaste: OMG this is frigging awesome!!

Kuka olisi uskonut, että miesten katumuoti voisi olla näin addiktoivaa! Etusivulle latautuu tätä kirjoittaessa muutama naispotrettikin, jossa pukeutujat ovat saaneet inspiraation miesten vaatteista, mutta yleensä täältä löytyy nuoria skeittipoikia, bisnespukeutujia, vanhoja patuja... Kaikkea ja kaikkia.



Kaikista vanhimmat asennepukeutuja setäliinit ovat omia suosikkejani, vaikka onhan se kiva välillä lepuuttaa silmiä persoonallisesti pukeutuneissa nuorissa jampstereissakin krhm.

Mort-setä on lisäksi todella hyvä potrettivalokuvaaja, joten joka kuvasta heijastuu jotenkin tyyppien persoona ja elämä ja jotenkin jää ihan miettimään, että minkähänlainen ihminen tuokin on..

TATTOOLOGIST
(http://rodeo.net/tattoologist/)

topic: tatuoinnit
paikka: world
ihanuusaste: 9++

Tattoologist-blogi on muuttanut omilta sivuiltaan vuodeksi Rodeo-lehden nettisivuille. Uusilla sivuilla ja vanhassa blogissa (joka löytyy täältä) fokus on upeissa tatuoinneissa, erityisesti minimalistisissa, vaikka ilmeisesti Rodeo:n sivuilla lukijatkin voivat lähettää kuviaan omista tatuoinneistaan vapaasti.



Ehkä vanhemman blogin sivuilla on kuitenkin hiukka enemmän mahtitatskoja, mutta mielellään tuolla Rodeon sivuillakin pyörii.

Eniveis, tatuoinnit on parhautta ja jos on kiinnostunut minimalistisista tatuoinneista niin täältä löytyy. Voipi kivasti samalla suunnitella omia seuraavia kuva projekteja ja yrittää budjetoida jotain järkevää aikataulua, jolla nämä unelmat olisi mahdollista toteuttaa.

* * *

Näistäkin kivoista blogeista valitettavasti kaksi kolmesta aiheuttaa vakavaa "mä tahdon tommosta just nyt" -oireilua, jota olisi hyvä toisinaan välttää. Koska kaikkeahan ei tarvitse aina saada.

Onneksi voi aina heittäytyä miesten muodin rentoon maailmaan ja reagoida, että ihanaa, mutta onneksi en halua noita vaatteita. Vaikka voihan niitä miehiä aina haluta... voi hitsi, tässä meni tää hieno ajatus.

No joo.
Mutta melkein onnistuin lopettamaan tämän hienoon syvälliseen ajatukseen.

*

Super exciting blogs top 3! First there's this one great design blog BRIGG (see the links above) that makes me want everything in that house. Then some male fashion I know you all like so much MISTER MORT. And last but not least some tattoos in TATTOOLOGIST! Aw.<3>

2012-12-18

Joulu joutuu

Oi hitsi, kohta on jo joulu. Tähän voisi vetää sen perinteisen eli "mihin se joulukuu taas hävisi?"

Koko kuu on mennyt töiden parissa pakertaessa. Onneksi kaunista säätä on riittänyt, tykkäilen nimittäin paljon lumesta. Kunhan mittari näyttää jotain muuta kuin kamalia pakkasia niin kaikki on hyvin. Nyt onkin sitten perjantaille luvattu jotain -25C ja -30C välille eli jännätään kuinka sujuvasti toimii bussi/juna/autoilu/kadulla liukkailla kävely täällä itärajalla.

(kirpakka -20C talvella -09)

Hauska yhteensattuma: lauantaina vieraaksi saapuu japanilainen vaihtarikamu joka on lämmitellyt viimeisen lukukauden Floridan rannoilla. Mukavan piristävä lämpötilaero herralla edessä!:D Saa nähdä on ensimmäisenä edessä ekskursio vaatekauppaan ostamaan toppapuku.

Tämän päivän kivoja asioita olivat:
- Työpaikalla vartavasten meille harkkareille tuotu After Eight -paketti
- Muutoin melko rento meno töissä
- Töiden jälkeen kaupungilla hengastelu ja viimeisten joululahjojen metsästys
- Leffan vuokraus (milloinkahan viimeksi olen tätä tehnyt!) ja namien osto lahjaksi saadulla etukortilla
- Leffa oli erittäin jees Prometheus (2012) by Ridley Scott with kaunis ja ihana Noomi

Tämän päivän ainut ei kiva asia:
- Kaupungilla syönti paikallisessa hampparimestassa oli aika pettymys. Huh huh niitä teinejä kun ne on niin meluisia välillä. *paheksuntaa* Olen vanha. Saan paheksua. Lisäksi siellä oli joku vanha setä jolla oli jalat ihan käppyrällä ja liikkuminen vaikeaa.. Tuli jotenkin surullinen olo.

Semmoista se on.

*

It's almost Xmas! This month went so fast it's hard to believe.. For Friday they say it's going to be something between -25C or -30C so yey. Let's see how well the buss work and how am I going to be able to walk around in city. And soon we'll have some japanese exchange friends here! haha poor things..

2012-11-20

Pieniä korutoiveita vain..

Nyt kun näyttää siltä, että veronpalautukset saapuvat tilille lähiviikkoina, niin onkin kiva ruveta miettimään, että mihin kehittävään ne tällä kertaa sijoittaisi!

Uudet farkut? Joo!
Kuukauden linja-autokortti?... Pakollinen.
Talvikengät repeytyneitten tilalle? No kyllä!
Sali+spinning kuntosalille? Arg.

Tai sitten voisi vaikka haaveilla sellaisista pienistä ja sievistä ja eritoten halvoista sijoituksista. Kuten koruista..laukuista..ja niin edelleen.

Juulia bloggasi superhienon nettikaupan minunkin tietoisuuteeni. Kyseessä on Nasty Gal ja heillä on meneillään oikein herkullinen ale.

Omaa silmää miellyttävät ainakin nämä:

Chevron Crossbody Bag

Perfume Pendant

Envy Cuff

Tilausta rustailemaan.. sitten joskus!:D

2012-10-29

Höpsön hyvää kanaa uunissa

Tänään tehtiin semmoista kanasörsselisotkua että alta pois! Koskapa kokeilu onnistui niin hyvin ajattelin jakaa reseptin tänne kaikkien ihmeteltäväksi.

Tämä ohje on ältsin helppo ja sen tekemiseen tarvitaan:

kanaa fileinä
1 kananmuna
vehnäjauhoja
chiliä

oliiviöljyä
Apetinan vihreät oliivit ja valkosipuli feta
soijakastiketta
nuudeleita, makuna kana
vettä

Ekaksi riko kananmuna lautaselle ja sekoita toiselle lautaselle vehnäjauhot ja chili. Kostuta kanafileet kananmunassa, sitten leivitä jauhoissa. Paista fileet oliiviöljyn kera nopeasti pannulla korkeassa lämpötilassa, että saavat ruskeaa väriä pintaan.

Oliiviöljyä ison uunivuoka. Sitten iske fileet vierekkäin vuokaan. Murenna nuudelit ympärille ja lisää sen verran vettä, että nuudeleilla on hyvä olla. Heitä nuudelien päälle pussin mukana tullut mausteseos. Kuorruta kanafileet fetalla, oliiveilla ja valkosipuleilla maun mukaan. Lisäksi lorauta soijakastiketta kanojen päälle.

Pistä höpötys uuniin, 200 astetta noin 20 minuuttia. Veden määrä on hyvä käydä tarkastamassa jossain välissä ja hieman heilutella nuudeleita, että kypsyvät tasaisesti.

Kanasörsselin seuraksi suosittelen paprika-tomaatti-kurkku-kiinankaali-salaattia soijakastikkeen kera. Om nom ja eiku syömään!:)

p.s. Ensi kerralla jos jotain hyvää teen niin muistan sit ottaa siitä myös kuvan todistusaineistoksi.

2012-10-04

LE Perfect Takki

Se on niin kutsutusti hyvin jännää, kun oikein pohtimalla pohtii sitä, miten ostaminen muuttaa ihmistä. Olet kotona ja mietit, että semmoinen punainen takki, miten ois kiva ja käytännöllinen, kun se pitäisi vettä, siinä ois huppu ja se ois lämmin, voisit ulkoilla sen kanssa, käydä lenkillä ja muutenkin sadepäivinä pysytellä kuivana pyöräillessä kaupunkiin. Sitten menet kauppaan ja ostat punaisen takin. No sitten kotona kun sitä koetat päällesi niin ei, kun jotenkin ei tunnu omalta, näyttää oudolta ja minkä kenkien kanssa tätä nyt sitten voisi käyttää, eikä ole ollenkaan semmoinen fiilis, että oi kun saisin jo käyttää tätä! Ja semmoisesta tunteesta sitä sitten olet maksanut rahaa oikein.

No sitten alkaa se itsensä syyttely, että no eikö muka ole hyvä takki ja nyt on käytännöllinen ja pitääkö aina olla niin jotenkin kaunis takki, että eikö kelpaa mitä?

Vaan ei voi mitään, takki takaisin kauppaan ja etsintä jatkuu. Seuraavassa kaupassa ei nappaa, eikä seuraavassa. Sitten viime hetkillä käyt vielä siinä yhdessä ja sieltä löytyy sitten se le perfect takki. Puolipitkä, musta, hupullinen ja kaunis ku mikä. Hieman punaista kalliinpi mutta ei paljoa. Ei tosin vedenpitävä mutta niin paksu, ettei sade pääse heti iholle. Ja niin nätti. Ostat sen ja menet kotiin onnesta soikeana. Ja semmosesta tunteesta sitä sitten olet maksanut rahaa oikein.

No sitten alkaa se itsensä syyttely, että no etkö muka ois pärjännyt ilman, taas uusi talvitakki, juuri viime talvenahan ostit kaksi huopatakkia, pitääkö aina ostaa?

Kiemuraiseksi menee, kun on tarve, yrität ostaa, eikä ole hyvä ja tuntuu pahalta ja sitten vaihdat ja löytyy uusi jonka ostat, niin tuntuu pahalta siksi, että vaihdoit ja että kun ylipäätään ostit. Elämä - miksi olet niin vaikeaa? Tätä kuluttaja-ahdistusta pohtii myös toveri Hanna..

Näin tällä kertaa. Eläin meditoi tätä. Mutta tässä se nyt ois sitten..


Voi kun pääsisi jo käyttämähän!:)

Eläin jatkaa kohti pimenevää syksyä.~

2012-04-23

Pienen eläimen uusi päivitetty *Dream List*

Pienellä eläimellä on nyt ollut aikaa ajatella.. mitä elämältä haluaisi. Onkin siis aika päivittää uusi unelmalistaus nettihörhöjen ihmeteltäväksi! Joten voilà, ihmettykää kanssani:


*Dream List 2012 edition*

Minne?


Tänne, edes kerran elämässä. 
Pieni eläin ei tiedä missä, miten tai milloin mutta tänne.

Millä viisiin?



Ei haittaa vaikka se ois pelkkään kesäkäyttöön. Se on niin hieno, niin hieno. Pieni eläin tärisee liikutuksesta jo pelkästä ajatuksesta, että joskus saisi kesällä huristella moisella kaunokaisella rannalle, ostamaan jäätelöä, terassille... Mitä vaan sillä tekisi niin elämä olisi vaan mahtavaa!

Kenen kanssa?



Pieni eläin on aina ollut hyvä kaveri pienten kissojen kanssa. Joskus, sitten kun pieni eläin on hieman isompi ja vastuullisempi, ottaa hän matkalle mukaan seikkailemaan kissakaverin.

Mitä lisää?



Lisää värejä, pensseleitä, mustetta, hiiltä ja lyijykyniä, valkoista paperia, siellä täällä väritiploja vaatteissa sekä käpäillä.

Muuta lisää?



Lisää kirjoja. Ja juuri niitä kirjoja mitä itse haluaa pieni eläin tavailla!

Näillä on hyvä jatkaa.
Nyt voi kesä tulla!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...