Ulkona on paistanut aurinko jo muutamana päivänä putkeen ja valaissut keittiön varjoisimmatkin nurkat, jonne valo harvoin yltää.
Ai tältäkö meillä näyttää? ajattelee keittiönpöydän ääressä ahertava opiskelija. Talven aikana kerääntynyt ryönä näkyy entistä selvemmin, mitäs tiploja tuonne katon rajaan on oikein kerääntynyt, kohta olisi pakko oikeastaan pestä ne ikkunat.
Onneksi suursiivouksella ei ole kiire. Vieraitakin käy niin harvoin, että muutama tavaraläjä siellä täällä ei haittaa. Siivouksen tarpeeseen havahtuu vasta, kun makuuhuoneen ovella tervehtii raikkaan tuulahduksen sijaan läjä pölyä.
Kuvassa oleva tikashyllykkö on mainio säilytysratkaisu pieniin tiloihin ja siihen voi laittaa esille kaikenlaista hienoa rojua, mutta hyllyjen siivoaminen on perin juurin vaivalloista.
Pölyjen pyyhkimisvastuu on langennut meikeläisen harteille tai siis onnekkaasti sain sen tehtäväkseni Legendaarisissa Siivous Neuvotteluissa, jotka käytiin ennen ensimmäistä yhteistä siivousurakkaa:
"Jos mä imuroin ja luuttuan...?" ヾ(=゚・゚=)ノ
"Niin mä voin pyyhkiä pölyt ja pestä vessan!" (。^‿^。)
"Joo!" (o(*゚▽゚*)o))ノ
"Okei!" (〜*▽*)〜
Kumpikin tunsi höynäyttäneensä toista ja saaneensa helpoimmat siivoustehtävät itselleen.
Hyvällä omalla tunnolla esille voi asettaa vaikka minkälaisia kulhoja ja kippoja, kun tietää että niiden pölytys lankeaa omaan nilkkaan. Tämä hillitsee kummasti pakkomiellettä asetella tavaroita kaiken maailman tasoille.
Jälkiruokakulhot Grapponia by Nanny Still / Miranda by Heikki Orvola
Mehukannu Ikea / Nekka Mynte by Ib Laursen / Lautanen Arctica Nova by Arabia
Rauhallista viikonloppua ja ei stressata kevätsiivouksen kanssa.
*
Sun light & Spring