2015-09-08

Uusi asunto, ei koti ihan vielä



Muutosta Helsinkiin on vierähtänyt viikko ja lupasin ystäville päivittää uudesta asunnosta virtuaalisen kierroksen.

Tältä täällä nyt näyttää, toverit hyvät.





Muutto itsessään meni hienosti ja halvalla eikä mitään suurta rikkoutunut tai kadonnut. Pakkaus ja purkaminen on aina yhtä rasittavaa, mutta minkäs teet. Suurin osa tavaroista on jo löytänyt paikkansa, kaikki jätesäkilliset vaatteita ja lakanoita on purettu, tyhjät muuttolaatikot odottavat siirtoa varastoon.

Muuttolaatikot ovat myös oikein käteviä sisustuselementtejä, sillä ne toimittavat tällä hetkellä tv-tason virkaa. Vanhan tason myimme ennen muuttoa, koska arvasin sen olevan liian iso uuteen asuntoon. Uutta odotellessa...



 


Kämppä on Hoasin perheasunto, edellistä kotia pienempi, mutta kaikki tavara tänne kummasti vaan mahtuu. Tupakeittiö on kätevä, kaapistot siistejä, jääkaappi-pakasti ja hella uusia ja muutenkin asuntoa on pidetty hyvin. Ainut minus on puuttuva astianpesukone, jonka kyllä aion hankkia tänne niin pian kuin mahdollista ja vaikka käytettynä. 

Uusi keittiönpöytä sopii tänne kuin nakutettu, muutama tuoli tai jakkara sen seuraksi vielä pitäisi hankkia. Kesällä saatu ruukkuchili on tuottanut yhden chilin, joka on alkanut vaihtaa väriä.




Eteinen.



 



Makuuhuone on iso ja sinne mahtuvat hyvin loput huonekalut eli lipasto, kirjahylly ja sänky. Yhtään taulua en ole seinälle vielä saanut, joten huone näyttää tällä hetkellä aika kalsealta. Makkarista myös löytyy tavarakasoja, jotka vielä odottavat lopullista sijoituspaikkaansa. Ostoslistalla on ainakin hankkia Ikeasta sängyn alle liu'utettavia vuodevaatelaatikoita, jonne jemmata varatäkit, talvitakit sun muu roina.

Vessa on pieni ja pimeä koppi, joten siitä ei kuvia tällä kertaa.

Asunto on muuten oikein mainio, mutta ikävöin suuresti Tampereelle jääneitä koivuparketteja. Muovimatto ei kovin paljon jalan alla lämmitä tai muutenkaan ole esteettisesti kaikista miellyttävin vaihtoehto. Kämppä on myös melko viileä, sillä Hoas ei ole vielä kytkenyt lämmitystä päälle. Syksyn viimoja varten voi olla, että muutaman irtopatterin osto on paikallaan. 

Lopuksi eniten totuttelua on vaatinut sijainti ja asuminen kaukana keskustasta. On niin outoa ensin kävellä asemalle ja sitten hypätä lähijunaan, jotta pääsisi ravintoloiden ja nähtävyyksien äärelle. Aikaisemmin oli niin helppoa vain käppäillä pari korttelia ja päästä keskelle Tampereen kulttuurimaisemia. No, vähän kerrassaan niin tähänkin tottuu...

Mitäpä olette mieltä uudesta asunnosta?


*


New Hoas apartment in Helsinki.

2015-08-23

Aika maalata



Hui blogi on ollut tauolla koko kesän, vaikka ajattelin päivittää sitä ahkerasti lomailun ohessa! Blogihiljaisuus on nyt aika päättää ja kertoa hieman kämpän tapahtumista.

Kuten kuvasta voi havaita komeilee keittiössä uusi ruokapöytä. Vanhan myin Tori.fi sivustolla ja uusi taitettava malli löytyi Ikeasta. Tarkoituksena oli ostaa taso, joka mahtuu myös pieneen keittiöön koska Helsingin kodissamme on vähemmän neliöitä nykyiseen verrattuna. Koko keittiö on nyt tuntunut paljon valoisammalta, kun vanhan ruskean tilalle saapui vaaleampi taso. Lisäksi olen ilokseni huomannut, että nyt myös kiltisti aterioimme keittiönpöydän ääressä, mitä ei aikaisemmin tapahtunut milloinkaan.




Huomaatteko myös mikä muu keittiössä on muuttunut? No ehkä tämä on hieman liian vaikea kuva-arvoitus, joten sanon ihan suoraan että tietenkin seinäkello! 

Saimme joululahjaksi hienon traktoriaiheisen seinäkellon isäpuoleltani. Se oli oikein mainio kello, mutta jotenkin koin että se ei ehkä täysin sopinut siihen tyylisuuntaan, jota sisustukseemme hain. Soitinkin vähän aikaa sitten kotipuoleen ja kysyin voisinko maalata kellon mieleisemmäksi ja lupa herui ilman sen suurempia mukinoita. Akryylimaalia vaan pintaan ja voilà!






Jotensakin tälleen.

Muutto lähestyy ja olen tänään virallisesti aloittanut pakkauksen. Näillä mennään ensi viikko joten wish me luck. Onneksi menoa siivittää hyvä tsemppimusiikki, jota saa popitella täysillä omassa rauhassa.





Hyvää alkavaa viikkoa!


*


New kitchen table, new clock paint job DIY.

2015-06-16

Ra(i)kkautta



Taivaalla vaeltaa tummia pilviä ja jossain idässä on kai tänään tullut rakeitakin, mutta olohuoneessa on suhteellisen valoisaa. Pari viikkoa sitten pestyillä ikkunoilla saattaa olla osuutta asiaan.. Tällä kertaa ne pestiin yhdessä tuumin, viime kerralla pesuhommissa heilui yours truly. Kohta tästä kai muodostuu ruutiini ja sitten voidaan pestä ikkunat vaiks kahdesti vuodessa, vaimitärakas?





Muutenkin olohuoneessa näyttää extraraikkaalta. Sohvatyynyjen päälliset käytettiin pesulassa kemiallisessa pesussa ja sohva näyttää aivan uudelta. Jes, suosittelen puhtautta varteenotettavana sisustuselementtinä. 

Anttilan alelaarista tarttui mukaan pari Annon tyynynpäällistä ja torkkupeite. Sinistä ja minttua tietenkin. Milloinhan pääsen eroon tästä sinisestä kaudesta?

Pöydällä on kukkia kihlajaisten toisen vuosipäivän kunniaksi. Hyvin menee, hyvä me!

Lopuksi tietenkin ylpeydellä haluan vielä kiinnittää lukijan huomion itse verhoilemaani rahiin, joka on säilynyt täysin tahrattomana jo puoli vuotta. Aivan mahtavaa, jatketaan näin.




Olin ajatellut myydä vuodesohvan ennen muuttoa pääkaupunkiseudulle, mutta nyt tässä uudessa puhtaamassa lookissa se näyttää taas aivan mallikelpoiselta. Ehkä ensin pitää odottaa minkä kokoiseen asuntoon muutamme, ennen kuin päätän sohvan kohtalosta. Muitakin huonekaluja täytyy katsoa sillä silmällä, kaikkea ei ehkä kannata lähteä muuttamaan.

Onko kukaan muu muuten jo pessyt ikkunoita?


*


Living room.

2015-06-04

Jo joutui armas aika



Kevätjuhlat on jo juhlittu ja oppilaat ovat päässeet kesälaitumille. Itsekin pääsin eroon opinnoista, kun suoritin viikon sisällä kaksi tenttiä ja kypsyynnäytteen. Opintopisteiden ilmestyttyä rekisteriin onkin edessä vain kokonaisuuksien sulkeminen ja tutkintotodistuksen haku. Mahtava fiilis! Opintokiireiden takia bloginkin puolella on ollut hiljaisempaa viime aikoina.

Opiskeluaika Tampereella on mennyt nopeasti - vastahan me tänne muutimme lokakuussa 2013 ja kuitenkin on jo kulunut reilut puolitoista vuotta. Kaupungista on ehtinyt tulla koti, lempiravintolat ovat löytyneet. 

Olen tehnyt monia asioita ensimmäistä kertaa elämässäni. Pyynikin munkkikahvilassa käytiin ensin syksysäässä ja sitten vielä talvellakin. Aloitin juoksuharrastuksen ja tuloksiakin on kai tullut, kun pari viikkoa takaperin osallistuin ekaa kertaa juoksutapahtumaan, jossa porhallettiin vajaa kymppi. Kokeilin myös virkkausta, johon en koskaan ole siihenkään tuntenut suurta vetoa ja sain aikaiseksi kokonaisen maton. Kävin Helsingissä hakemassa tutkimukselle kunniamaininnan ja työskentelin mielenkiintoisessa työpaikassa




Tampere-aikana olen ehtinyt tehdä paljon, nähdä paljon ja tavata uusia ihmisiä. Tämän kesän suunnitelmiin kuuluvat lukeminen, pienimuotoinen urheilu sekä vierailut sukulaisten ja ystävien luo. Lomailu. Myös loppuvuoden suunnittelu, työnhaku. Elämän järjestely ja uusien haasteiden vastaanottaminen. 

Edessä on mitä todennäköisimmin taas muutto, tällä kertaa etelään työn perässä. On kohdattava uusi kaupunki, jätettävä hyvästit Tampereelle ja ihanalle asunnolle. Rohkeasti.

Mitähän jännittävää sitten tapahtuu?


*


I graduated.

2015-04-25

Mitä on tämä valo?




Ulkona on paistanut aurinko jo muutamana päivänä putkeen ja valaissut keittiön varjoisimmatkin nurkat, jonne valo harvoin yltää.

Ai tältäkö meillä näyttää? ajattelee keittiönpöydän ääressä ahertava opiskelija. Talven aikana kerääntynyt ryönä näkyy entistä selvemmin, mitäs tiploja tuonne katon rajaan on oikein kerääntynyt, kohta olisi pakko oikeastaan pestä ne ikkunat.

Onneksi suursiivouksella ei ole kiire. Vieraitakin käy niin harvoin, että muutama tavaraläjä siellä täällä ei haittaa. Siivouksen tarpeeseen havahtuu vasta, kun makuuhuoneen ovella tervehtii raikkaan tuulahduksen sijaan läjä pölyä.





Kuvassa oleva tikashyllykkö on mainio säilytysratkaisu pieniin tiloihin ja siihen voi laittaa esille kaikenlaista hienoa rojua, mutta hyllyjen siivoaminen on perin juurin vaivalloista. 

Pölyjen pyyhkimisvastuu on langennut meikeläisen harteille tai siis onnekkaasti sain sen tehtäväkseni Legendaarisissa Siivous Neuvotteluissa, jotka käytiin ennen ensimmäistä yhteistä siivousurakkaa:


"Jos mä imuroin ja luuttuan...?"  ヾ(=゚・゚=)ノ
"Niin mä voin pyyhkiä pölyt ja pestä vessan!"  (。^‿^。)
"Joo!"  (o(*゚▽゚*)o))
"Okei!"  (〜*▽*)〜 


Kumpikin tunsi höynäyttäneensä toista ja saaneensa helpoimmat siivoustehtävät itselleen.






Hyvällä omalla tunnolla esille voi asettaa vaikka minkälaisia kulhoja ja kippoja, kun tietää että niiden pölytys lankeaa omaan nilkkaan. Tämä hillitsee kummasti pakkomiellettä asetella tavaroita kaiken maailman tasoille.


Jälkiruokakulhot Grapponia by Nanny Still / Miranda by Heikki Orvola
Mehukannu Ikea / Nekka Mynte by Ib Laursen / Lautanen Arctica Nova by Arabia


Rauhallista viikonloppua ja ei stressata kevätsiivouksen kanssa.


*


Sun light & Spring


2015-03-23

Oma kasvio



Viime aikoina olen erikoistunut listoihin.

Tiesittekö nimittäin että tietokoneen työpöydälle voi lisätä muistilappuja? Lappuset löytyvät Windowsin hakutyökalulla joko sticky notes tai muistilappuja hakemalla. Työpöydälle on kiva lisäillä lappuja sinne tänne muistuttamaan asioista, jotka ois pitänyt hoitaa jo aikaa sitten. Esimerkiksi suoritettaville kursseille on oma lappunsa, toinen kotitöille ja muille kauheuksille; vaihda mullat, pese ikkunat, varaa hammaslääkäri.. ah.

Jotain kivojakin listoja on pakko välillä ideoida, vaikka jotain askarteluaiheisia projekteja.




Viime yönä sitten välttelin nukkumista seikkailemalla Pinterestissä ja päätin, että ensi kesänä kerään oman kasvion. Eli herbaarion. Siis sellaisen kasvinäytekokoelman, jollainen piti kerätä oppikoulussa kesälomilla aina vuoteen 1970 saakka, jolloin touhu poistettiin opetussuunnitelmasta. 2000-luvulla palatiin vanhaan opetustyyliin, onneksi ja ainakin meidän yläasteella oli yhtenä valinnaisena kurssina kasvion kerääminen. Vanha kasvioni taitaa olla jossain ullakon perukoilla vanhempien talossa, eikä se taida olla enää kovinkaan hehkeässä kunnossa.

Harrastusmielessä kasvion kerääminen on siinä mielessä kouluhommia kivempaa puuhaa että kerättyjä kasveja ei ole pakko olla jotain tiettyä määrää eikä niitä rehuja ja heiniä ole pakko tunnistaakaan, jos ei halua. Itse ajattelin kuivata vain muutaman kukkasen ja kehystää ne seinälle. 

Jos ei jaksa kykkiä pelloilla ja metsissä etsimässä sitä täydellistä sinivuokkoa tai odotella kasvien kuivumista, voi vaihtoehtoisesti printata kasvinsa netistä. Saniaisia tarjoilee The Painted Hive ja vintage-henkisiä metsäkukkia ja -kasveja löytyy Vintage Printablen sivuilta (joilta löytyy myös muita kauniita kuvituksia ilmaiseksi). Muistatteko vielä oman kasviaiheisen printtituunaukseni parin vuoden takaa?





Jos tulostaminen ei nappaa, niin eikös me sitten kerätä ja kuivata muutama kukka ihan old school -metodeilla? Helppoahan se on, ei tarvita mitään kasviprässiä vaan muutama isompi kirja ja kasa sanomalehtiä. Ennen uuden harrastuksen aloittamista kannattaa vilkaista Helsingin yliopiston herbaarion teko-ohjetta, jotta vältytään esim epämiellyttäviltä home-episodeilta.

Vaikka kuivaamisen aikana sävyt tummuvat, niin kyllä oikeissa kasviaiheisissa tauluissa on jotain mystisen kaunista. Juuristot, lehdet, täydellinen epätäydellisyys. Olisipa pian kesä.

Kerron teille sitten miten kasvion kerääminen ja teko edistyy. Ehkä jonain päivänä näette tämän maaliskuisen suunnittelun tulokset.


*

Next summer: herbarium.

2015-03-11

Miniloma Budapestissa



Viime viikonloppuna pakkasimme matkalaukun, rinkan ja pari kaveria ja suuntasimme Budapestiin. Huh hei, oli jo aikakin päästä matkustamaan. Edellinen reissu ulkomaille oli 2013 matka Orlandoon, joka sekin meni ICFA konferensissa edustushommiksi. Ei siis mikään kaikista rentouttavin ja rauhallisin "loma". 

Budapest oli mahtavan kaunis paikka ja matkakohteena uusi tuttavuus koko reissuporukalle. Aurinkoinen ja keväisen lämmin, historiaa ja arkkitehtuuria tuli joka tuutista. Yleisilme oli juuri sopivalla tavalla rähjäinen ja shabby. Kävelimme kilometritolkulla ja ajoimme metrolla. Pelkäsimme hieman taksi-kuskin kyydissä. Kiipesimme ensin Buda linnalle ja sitten viereisen Gellert vuoren Citadella linnoitukselle. Petyimme terrakotta-armeijaa esittelevään näyttelyyn (kaksi sotilasta ei ole armeija). Maistelimme hartaudella paikallisia oluita ja tokaji-viiniä, söimme gulassia ja kreppejä, joiden suklaakastikkeessa oli siinäkin tujusti alkoholia. Tutustuimme rymyalueena tunnetun juutalaiskaupunginosan baareihin, joista on pakko suositella uskomattoman boheemia Szimpla Kertiä kaikille kokeilunhaluisille.



Buda Castle

Széchenyin ketjusilta

Pyhä viestintuoja Turul





Le Trabant

 


Matiaksenkirkko



Näkymä Tonavalle, vastarannalla parlamenttitalo



Kauppahalli




 








Pyhän Tapanin kirkko

Parlamenttitalo



Vaikka viikonloppu tuntuu lyhyeltä ajalta, niin siinäkin ajassa kyllä ehtii rentoutua kummasti. Yksi tekijä on rento asenne; lomalla ei tarvitse suorittaa, ei varsinkaan viikonlopun mittaisella pyrähdyksellä. 

Toinen tekijä on laadukas seura; tiimityöllä lomasta saadaan kaikki irti. Joka väliin on hyvä viljellä humoristisia tokaisuja, jotka saavat eeppiset mittasuhteet ennen loman loppua, kuten esimerkiksi "pidä suu vaan kiinni", "seitinohuet kännit" tai "antti eduskuntaan". Voitte myös jakaa erilaisia rooleja seurueen jäsenille. Itse olin matkanjohtaja jumalan armosta, toinen toveri oli aina yhtä negatiivinen chic turisti ja opas, joka kertoi erinäisiä faktoja nähtävyyksistä. Loput seurueesta oli viihdyttävä rymyosasto, joka huolehti hyvästä ilmapiiristä, mutta jota piti pitää hieman silmällä. 

Olo on matkan jälkeen tyytyväinen, ehkä hieman pöllämystynyt. Niin paljon ehti muutamassa päivässä nähdä ja kokea. Nyt pitäisi päästä takaisin opiskelumoodiin. Onneksi taxfree-tokajit ja -suklaat lohduttavat hieman.


*


Thanks for the weekend, Budapest.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...