Melkein kaksi viikkoa tämän kesän harjoittelujaksoa takana päin, huh! Tietenkin alku aina hankala, kun on ne kaikki uudet ihmiset, paikat ja työvaiheet, jotka opetella. Ensimmäisenä päivänä päässä savusi ja töiden jälkeen makasin sohvalla täysin tiltissä. Oli pieni information overload, kuten varmaan arvaatte. Onneksi tämä päivä on takana päin ja nyt harjoittelu menee jo omalla painollaan.
Olen siis tänä kesänä yksi Ylen kesä-Esoista, sijoituskohteena Tampereen Mediapolis ja Arkisto. Haastavan työpaikasta tekee miljoona tsiljoona järjestelmää, joiden opettelemisessa menee oma aikansa. On arkistointijärjestelmää, leikkaustyökalua, konvertointiohjelmaa, intraa ja s-postia ja kaikki tämä teknologia ei tietenkään keskustele keskenään. Lisäksi työ on täynnä eri työvaiheita ja pienen pientä muistettavaa, jotka olen yrittänyt kirjata ylös aina sitä mukaa, kun ne eteen ovat sattuneet. Haastava, mutta mielenkiintoinen työ!
Ensimmäisellä viikolla pääsin tutustumaan tuotannon tiloihin, joista tässä muutama kuva. On hurja mielenkiintoista nähdä millaisissa paikoissa kuvauksia tehdään, ohjataan ja leikataan ja millaisella teknologialla. Siellä täällä kuvataan Pikku Kakkosta, Uutta Päivää, Tartu Mikkiin, joulujuttuja ja niin pois päin. Mahtava mesta kerta kaikkiaan.
Nautin erityisesti rekvisiittavaraston syövereissä seikkailusta. Tässä kirjastorekvisiittaa, joka on ostettu joskus aikoinaan jostain vauraammasta kodista:
Mahtava apteekkimilijöö:
Ja pula-ajan kauppa täynnä vanhanmallisia ruokia ja muita tarvikkeita:
Green screen studio & tekniikkaa:
Verstas:
Viestejä käytävillä:
Parhausjuliste Arkiston omalla käytävällä:
Huhhuijaa, kaikkea olen jo ehtinyt tehdä, kuten kokoustaa, videoneuvotella, häiritä it-tukea muutamaan otteeseen, hääriä statistina UP:ssä, osallistua illanviettoon ja juoda skumppaa työajalla ja kahvia auringossa. Näiden lisäksi tietenkin arkistoida, tietopalvella ja perehtyä, perehtyä, perehtyä. Kiintoisa kesä tulossa!
Säännöllinen työrytmi on pelästyttänyt opiskelujen veltostaman kehon ja nyt on aina väsy. Tämän takia saattaa blogin päivittäminen hieman hiljentyä. Pysytään kuitenkin tutkalla!
*
I'm a trainee for the summer.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä se sanoo?