2013-02-16

Yöpöydän muodonmuutos DIY


Jälleen kerran eräs rojekti, jonka toteutin pikkuruisessa olohuoneessamme.

Olen elellyt näiden yöpöytien kanssa jo yli vuosikymmenen. Hamalta 70-luvulta sukulaiselta toiselle periytyneiden boxien isoin ongelma on ollut huono maalipinta, joka karisee pienimmästäkin hipaisusta. Olikin siis jo aika pureutua pöytien fiksaukseen ihan toden teolla.


Alunperin pöydät näyttivät siis tältä. Melko persoonalliset, eikös?:)

Maalipintaan ei tehonnutkaan pelkkä hiominen, sillä joku oli päättänyt joskus aika paksulla maalilla vetää laudat piiloon. Siksipä päädyinkin rapsuttamaan etuosan kauttaaltaan mattoveitsellä. Isäntä totesi jossain vaiheessa, että eihän tuo kyllä kovin turvalliselta näytä. Mutta ei vammoja tällä kertaa!

Paitsi henkisiä, oli nimittäin aika rasittavaa puuhaa.




Koska punainen takaseinä ei ollut vielä tarpeeksi eksoottinen, päätin maalata keskimmäisen neliön TURKOOSILLA. Koska turkoosi on ihana väri. JA mulla on vielä iso pönttö jäljellä kyseistä sävyä.:)



Ja sehän on kuin uusi! Kivasti tarttuu valo tuohon keskiboxiin.


Siinä sitten vielä toverin puolella majailee toinen mokoma, jota pitäisi ruveta työstämään heti kun jaksan. Kun tietää mikä karmiva ja sotkuinen homma on edessä, niin jotenkin sitä vaan siirtää huomaamattaan koko juttua hieman myöhemmäksi. Mutta onko reiluu, että just se kamun puoleinen pönttö on tommonen ruma ja omalla puolella tommonen ihana? No eihän se oo.

Mutta koska se hienompi pöytä on oven puolella, niin ei haittaa, kunhan vaan vieraille näyttää kaikki hyvältä. Vaimitenseoli?

Rauhallista viikonloppua!

*

I started to fix our night stands. I used sand paper, white and turquoise paint and voilà! Like new! Very 70'ies style, ne.:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä se sanoo?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...