2013-02-04

Se juttu, ku ei lähe.

Olipa hieno viikonloppu Jyväskylässä kavereiden luona.

Viikonlopun jälkeen alkaa sitten tietenkin se sama vanha tuttujuttushow eli arki. Tänään oli kaikki väärin ja inhaa. Viime viikolla alkanut hiipivä kurkkukipu on äitynyt nuhaksi ja muuksi epämiellyttäväksi kipuiluksi. Vatsa ei toimi. Oikeaa kättä viiltää ikävästi, olisikohan jännetuppitulehduksen alkavia oireita. Töissä heiluttiin puoliteholla, mikä on sekin ikävää. Tähän päälle vielä tunne siitä, että on saanut osakseen epäreilua kohtelua, joka tietenkin jää vellomaan päälle koko päiväksi, kun muutenkin on huono olo ja väsy. Ja sitten kun asiakkaan ei nekään aina ymmärrä, että välillä ois kiva saada se myspace, että saisi hoitaa työnsä rauhassa. Huoh*

Tämä ei tietenkään riitä, vaan sitten olikin vuorossa kotona odottava things to do -lista, joka tällä hetkellä sisältää apuraha-hakemusten palautuspäivämäärät sekä esseiden aikataulut. Kirjoitusurakat on tietysti jätetty taas viime tippaan, joten keskiviikon keskiyöhön mennessä olisi taiottava jostain mielen syövereistä 7 sivua esseetä. Katellaan sit niitä muita juttuja myöhemmin..

Hui miten kamala ja masentava päivä. Tämmösiäkin on välillä, onneksi ei kuitenkaan ihan joka viikko, koska yleensä on kyllä aika kivaa.

Meinasin jo, että en postaa tätä kuvaa, mutta laitetaan nyt kuitenkin tähän loppuun härski pubi-ruoka, jonka nautin paikassa Old Brick's Inn.


Parempia aikoja ja vointeja odotellessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä se sanoo?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...