Se on niin kutsutusti hyvin jännää, kun oikein pohtimalla pohtii sitä, miten ostaminen muuttaa ihmistä. Olet kotona ja mietit, että semmoinen punainen takki, miten ois kiva ja käytännöllinen, kun se pitäisi vettä, siinä ois huppu ja se ois lämmin, voisit ulkoilla sen kanssa, käydä lenkillä ja muutenkin sadepäivinä pysytellä kuivana pyöräillessä kaupunkiin. Sitten menet kauppaan ja ostat punaisen takin. No sitten kotona kun sitä koetat päällesi niin ei, kun jotenkin ei tunnu omalta, näyttää oudolta ja minkä kenkien kanssa tätä nyt sitten voisi käyttää, eikä ole ollenkaan semmoinen fiilis, että oi kun saisin jo käyttää tätä! Ja semmoisesta tunteesta sitä sitten olet maksanut rahaa oikein.
No sitten alkaa se itsensä syyttely, että no eikö muka ole hyvä takki ja nyt on käytännöllinen ja pitääkö aina olla niin jotenkin kaunis takki, että eikö kelpaa mitä?
Vaan ei voi mitään, takki takaisin kauppaan ja etsintä jatkuu. Seuraavassa kaupassa ei nappaa, eikä seuraavassa. Sitten viime hetkillä käyt vielä siinä yhdessä ja sieltä löytyy sitten se le perfect takki. Puolipitkä, musta, hupullinen ja kaunis ku mikä. Hieman punaista kalliinpi mutta ei paljoa. Ei tosin vedenpitävä mutta niin paksu, ettei sade pääse heti iholle. Ja niin nätti. Ostat sen ja menet kotiin onnesta soikeana. Ja semmosesta tunteesta sitä sitten olet maksanut rahaa oikein.
No sitten alkaa se itsensä syyttely, että no etkö muka ois pärjännyt ilman, taas uusi talvitakki, juuri viime talvenahan ostit kaksi huopatakkia, pitääkö aina ostaa?
Kiemuraiseksi menee, kun on tarve, yrität ostaa, eikä ole hyvä ja tuntuu pahalta ja sitten vaihdat ja löytyy uusi jonka ostat, niin tuntuu pahalta siksi, että vaihdoit ja että kun ylipäätään ostit. Elämä - miksi olet niin vaikeaa? Tätä kuluttaja-ahdistusta pohtii myös
toveri Hanna..
Näin tällä kertaa. Eläin meditoi tätä. Mutta tässä se nyt ois sitten..
Voi kun pääsisi jo käyttämähän!:)
Eläin jatkaa kohti pimenevää syksyä.~
