Keittiössä tapahtui eilen nopea ja halpa kasvojenkohotus. Rupesi vaan ärsyttämään samat vanhat kupit ja aluset, ihan tyhmiä ja likaisia ja tyhmiä kaikki. Onneksi olin aktiivinen enkä jäänyt märehtimään asioiden laitaa, vaan otin jutut asiat pois ja korvasin ne uusilla.
Tähän liittyy nyt pienoinen heureka-elämys, jonka koin. Vanha tavara nimittäin muuttuu uudeksi uudessa ympäristössä! Kun kipot ja kupit, purkit ja purnukat sekoitetaan keskenään kamasta syntyy aivan uudenlaisia elämyksiä. Kaikki tämänkin faceliftin tarvikkeet löytyivät omasta takaa. Kehotankin kaikkia keittiöönsä kyllästyneitä avaamaan kaappien ja laatikoiden ovet ja rohkeasti kokeilemaan erilaisia, oudoltakin tuntuvia sommitelmia tutuille pinnoille tahi kodin ongelmakohtiin.
Selvitetäänpä mitä keittiössä tapahtui:
Ikean teräksinen Droppar öljy- ja viinietikka-setti joutui luopumaan asetistaan ja purkit päätyivät Japanista ostetun keraamisen lautasen päälle balsamicon viereen. Tästä pienestä muutoksesta tuli heti kodinhengettärelle parempi fiilis, että tästä se lähtee ou jee.
Keittiötason toisessa päädyssä on ajelehtinut vuoden mittaan monenmoista romua, kuten muistilappuja, kyniä, tauluja ja kasveja. Mikään ei oikein ole ollut hyvä.
Nyt otin sen asenteen, että esille laitetaan keittiöön kuuluvia tarvikkeita ja heti tuli hyvä. Sipuli pääsi pussista paistattelemaan paraatipaikalle nekkaan. Korkkinen pyöreä pannunalunen on kulkeutunut miehen poikamiesboksista. Muratti tuo mukavaa vehreyttä korkin, puun ja ruskean lasin viereen. Ruskea puhuttelee tällä hetkellä syvästi, se on syksyn tuomaa sekin.
Housen talouspaperiteline oli edellisessä elämässään ruskea, mutta jotenkin väärällä tavalla. Sain tarpeekseni ja maalasin sen hetken mielijohteesta turkoosiksi. Lopuksi näytin koko komeudelle hieman hiomapaperia ja voilá, on se ainakin uniikki.
Sitten jälleen eräs köyhän miehen ratkaisu, johon olen oikein tyytyväinen. Emme saa porata asunnon seiniin reikiä, joten ikiaikainen toiveeni metallikiskosta, johon voisi ripustaa pannut ja kasarit koukkuihin roikkumaan, ei ole vieläkään toteutunut.
Keittiön seinästä löytyy kuitenkin kaksi outoa ruuvia, joiden väliin ymmärsin lopulta kokeilla metallilankaa. Ja hei, sehän on ihan toimiva ratkaisu, johon saa ainakin kevyimmät metallitarvikkeet, liput ja laput nätisti esiin.
Ta-daa, siinä se! Mitäpä tykkäätte?
*
Kitchen facelift.
No mut hei sehän näyttää ältsin hyvältä! Tykkään erityisesti tuosta puisen leikkuulaudan, viherkasvin ja pyöreän korkkialusen kehystämästä kombinaatiosta. Peukut pystyyn!
VastaaPoistaKiitokset toveri hyvä! On kyllä piristävää huomata miten vanhat pölyiset aivot saavat jotain uutta ja jännittävää aikaan tutuista kamoista. Mitenkähän tätä nyt vielä kehittäisi hmm...:)
Poista