2014-05-13

Putkessa


Eteinen on tässä kämpässä malliltaan perisuomalainen hämärä putkimainen käytävä, jonka varrella on nolla valoa-antavaa ikkunaa. Siksipä tästä asunnon osasta on vaikeaa saada kunnollista valokuvaa, mutta yritetty on, ihan teidän vuoksenne rakkaat lukijat. 

Eteiskäytävä on melko mielenkiintoinen siinä mielessä, että ulko-oven avautumissuunta hieman rajoittaa huonekalujen asettelua. Ratkaisuna kaikki kama on kasattu pitkälle seinälle, jossa ne eivät ole kulkureitin varrella. Tälle seinälle joku olikin jo ystävällisesti jyrännyt muutaman ruuvin peiliä ja tauluja varten. Onneksi ei eteisen pöydälle ei enää laiteta puhelinta, sillä sähkörasia jää tässä asettelussa vastakkaiselle seinälle.



Katossa roikkuu jo edellisestä asunnosta tuttu lamppu. Vasemman seinän takana on kylpyhuone ja pienen pieni sauna, jonka ikkunat tässä näkyvät. Oikealla seinällä katonrajassa näkyy tauluja rakastavan kodinomistajan unelmaratkaisu eli taululista, johon voi virittää koukkuihin siiman tai rautalangan avulla roikkumaan niin monta taulua, kun ikinä mieli tekee. Kuin taidenäyttelyssä ikään!




Kenkäteline / Sotka
Valaisin / Clas Ohlson
Matto / Jotex muutaman vuoden takaa
Taulut / omatekemiä
Jakkara / DIY
Puhelinpöytä / saatu isoäidiltä

*

Dark corridor style.

2 kommenttia:

  1. Hei sie oot saanu tauluja seinälle! Hyvältä näyttää toveri! Ja vaikka oon sanonut sen jo monta kertaa niin tuo puhelinpöytä on vaan ihan sairaan ihana. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mää mööbleerasin ihan hulluna tässä yks päivä sain jotain jopa aikaankin.:) Ihanaa oli puunata kunnolla kaikki kaapit ja vaatehuone ja sitten siirtelin paikasta toiseen kamoja ja nyt tää on taas hyvä. Ainakin vähän aikaa...:D

      Puhelinpöytä on niin symppis.

      Poista

Mitä se sanoo?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...