2013-04-20

Pikku pirskeet


Miehismys otti ja päräytti pätevyyden kasaan eli valmistui aivan noin vain yllättäen viime tiistaina. Todistusta onkin ehditty jo vartoa jonkin aikaa ja nyt kun se saatiin viimein ihan kotiin asti ihmeteltäväksi, päätti mies kutsua kokoon iloisen poppoon päivän varoitusajalla juomaan valmistujaiskahvit ja syömää kaakut. 

Itse toimin kakkuprojektissa ylimmäisenä neuvonantajana ja koordinoijana sekä tietenkin koristelijana!:D Koska suklaakoristeiden tekeminen on niin kivaa. Ja hyvä kakkuhan siitä saatiin aikaan ja jopa ilman tappelua. (Reseptin valitsi mies täältä.)

Kivaa toisen valmistumisessa on myös se, että itsekin saa onnitteluja. Että onnea onnea nyt siipalle, kyllä ja kiitos, olihan se rankkaa kyllä minullekin. 

Ja sitten se, että kun mies saa leipurinammattiin liittyviä lahjoja, kuten hiivaa, kaulimen, pullasudin, lasitölkin täynnä vehnäjauhoja, nekan, muffinssivuokia ja tietenkin laastaria, niin minäkin pääsen nauttimaan lahjoista ja järjestelmään niitä kauniiksi kokonaisuuksiksi pitkin kämppää. (lol)




Ryppyisä pöytäliina, jonka eilen toin kotiin, on annon kaunista ja ihana halpaa mallistoa.

Lahjoista tulikin mieleen oma heureka-elämykseni, jonka koin männä viikolla paketointimateriaalien suhteen. Jos eteen heittäytyy vanha mutta kaunis sarjakuvakirja, saa siitä aivan mainiota lahjapaperia. Tämänkin kaunokaisen saa eräs sankari tänään, te jotka tunnette tapauksen, niin älkää kertoko mitään.:)


Juhlahumua itse kullekin osapuolelle!:D

*

We had a small graduation party this week. He got lots of presents and it's so nice that I can also enjoy these jars and jugs. Another birthday party coming up today!^^

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä se sanoo?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...