2013-02-10

Taidekatsaus - It's art, dude!

Hohoi kamut!

Aloitin männä viikolla pakertamaan ensimmäistä virallista teosta ensi kesän näyttelyä ajatellen. Välillä päähän pälkähtää ideoita ja teemoja, joita olisi hyvä päästä toteuttamaan, mutta kun kerran on maalauksen ja piirtämisen jättänyt krhm. muutamaksi vuodeksi, niin vaikeaa on tarttua pensseleihin uudestaan. Tuleva kesärojekti on ihan parasta, saa taas totutella vesivärien ja musteen ihmeelliseen maailmaan ihan luvan kanssa ja pakon edestä.:)

Taidekollektiomme 1/3 on häippässyt muille maille vaihtoon, joten kaksin sitten toverin kanssa yritämme edustaa itäsuomalalaista luovaa hulluutta tai jotain. Onneksi näyttelyn yhteyteen tulee jonkinmoinen kirppis/craft-myyntipiste, eli jos tila ei täyty ihan ääriä myöten meidän räpellyksillä, niin ainakin sitten jollain muulla hilpetöörillä.

ETA: Vastoin omia arvelujani saamme sittenkin näyttelyyn myös kaukaisen taiteilijatoverin teoksia. Jee! Hyvä me!


Tähän mystiseen neitokaiseen ajatus tuli jostain Teeman keskiaika-dokumentista, missä joku joskus oli tehnyt sopimuksen paholaisen kanssa ja sinetöinyt vekselin verellä. Leidin kaveriksi on tulossa toinenkin potretti-kuvatus, kunhan nyt tämä tästä valmistuu.


 



Rintapielen kalanen joutui väistymään musteentahriman syrämen tieltä, kun fisu ei kuvan muotoutuessa enää tuntunut oikein liittyvän kuvan teemaan. Lisäksi hieman tummia varjoja silmien alle? Hieman varjoja kaulalle? Stressiä stressiääh..


Idea potrettikuvaukseen lähti teoksesta How to Read a Painting (suosittelen, jos aihe kiinnostaa), jonka jälkeen verkkokalvoille oli piirtynyt +100 muotokuvaa ja pyhä maria -maalausta. On se jännää se symbolien tulkitseminen nääs nääs!

Viikonloppurentoutuminen jatkuu tällä kertaa krapulaisen miehen kiusaamisella. hohoho!

*

I started painting new stuff for our art show next summer. I've had many ideas but I haven't had energy or motivation to start working with my water colors and ink. Luckily this art show is a great motivator! Now off to mock my man who is suffering from terrible hangover haha!

4 kommenttia:

  1. 1/3 kyllä tulee muutaman maalauksen kera näyttelyyn, fear not. On onneksi sentään jotain valmista nurkissa pyörimässä :D

    VastaaPoista
  2. Ai jaa no sitten, hienoa!:D Koko ryhmän työt sitten koolla. Voidaan antaa sinusta sitten hämmentäviä lausuntoja siun poissaolon syyksi!:)

    VastaaPoista
  3. Joo varjoa lissee, silmät ja posket ultimate-kuopalle! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tästä tulee tämmönen extrasynkkä taas.:D Ja kuka tämmösiä haluaa, en tiiä, mutta ei se mitn! Tunteella tehään, ei järjellä.:D

      Poista

Mitä se sanoo?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...